Trauma määritellään henkiseksi tai ruumiilliseksi vaurioksi tai haavaksi. Sen aiheuttaa traumatisoiva tapahtuma, joka voi olla mikä tahansa yksilön kokema uhkaava ja ylivoimainen tilanne, joka aiheuttaa epätavallisen voimakkaita, normaalia arkea häiritseviä reaktioita eli traumaattista stressiä. Traumaperäisen stressihäiriön tavallisia oireita ovat kokemus tapahtuman toistuvuudesta (flashback), pyrkimys välttää tapahtumasta muistuttavia ärsykkeitä, autonomisen hermoston kohonnut tai laskenut vireystila, muistihäiriöt, dissosiaatio, havaintovääristymät, keskittymiskyvyn puute, univaikeudet, ahdistuneisuus ja jopa pelko ”hulluksi tulemisesta”.

Traumaattiset tapahtumat voivat käsittelemättöminä jäädä mieleen irrallisina sirpalemaisina muistoina, tunteina, kehon aistimuksina tai itseä koskevina kielteisinä uskomuksina. Tapahtuma ei ole integroitunut omaan elämäntarinaan yhdeksi tapahtumaksi muiden joukkoon, kuten käy tavallisissa elämäntilanteissa. Tämä voi häiritä normaalia elämää monin eri tavoin esimerkiksi erilaisina mieleentunkevuus- ja ylivireysoireina. Jatkuva varuillaanolon tunne tai elämän kapeutuminen traumasta muistuttavien asioiden välttelemisen vuoksi on pitkällä aikavälillä uuvuttavaa.

Yleisesti ottaen ihmisen persoonallisuuden eheys ja yhtenäisyys (integraatio) on kehityksellinen saavutus, joka mahdollistuu suotuisissa kehitysolosuhteissa, erityisesti riittävän hyvässä kiintymyssuhdeilmapiirissä. Traumapsykoterapeuttista toimintaa ohjaa PRD- teoria. Traumateorian käsite rakenteellinen dissosiaatio tarkoittaa persoonallisuuden jakautumista vähintään kahteen psykobiologiseen kokonaisuuteen. Yksinkertaisesti sanottuna persoonallisuus jakautuu traumamuistoa kantavaan osaan ja tätä muistoa eri tavoin tiedostamattomasti välttelevään osaan. Tällöin traumatisoitumisen seurauksena menetetään yhteys muistin, identiteetin ja tietoisuuden välillä. Se on mukautumista järkyttävään ja henkeä uhkaavaan tilanteeseen tai äärimmäiseen stressiin. Dissosiaatio perustuu ihmisen eloonjäämiseen liittyvien toimintojen (taistele, pakene, jähmety/alistu) aktivoitumiseen, mikä mahdollistaa traumatisoituneen paluun normaaliin arkielämään vaikean tapahtuman jälkeen.

Lohkomisen jälkeen dissosioiva ihminen jatkaa normaaliin arkeen liittyviä toimintoja ilman, että vaikeat kokemukset ovat aktiivisessa muistissa. Kuitenkin hintana tästä jakautumisesta tai lohkomisesta on moninainen psykopatologinen oireilu sekä jollakin tavoin heikentynyt toiminta- ja sopeutumiskyky. Jonkin laukaisevan tekijän (triggerin) tai ärsykkeen ilmentyessä traumatisoitunut henkilö voi joutua yllättäen alkuperäisen poislohkotun kauhuntunteen valtaan eli hän elää traumaansa uudelleen. Dissosiaatio ilmenee usein myös vaihtelevina somaattisina eli kehollisina oireina, joihin ei löydy lääketieteellistä selitystä tai voimakkaina psyykkisinä oireina (esim. amnesia, epätodellinen olo). Traumatisoitunut henkilö menettää usein kykynsä luottaa toisiin ihmisiin.

Vakavaan traumatisoitumiseen liittyy erityisiä fobioita, jotka selittävät traumatisoituneen henkilön alentunutta toimintakykyä. Ne myös antavat selitystä sille, miksi persoonallisuuden jakautuminen muodostuu ja lujittuu melko pysyväksi rakenteeksi. Traumaterapeuttisessa kontekstissa fobia merkitsee tietynlaisen negatiivisen tunnetilan (kammo) lisäksi myös hyvin monimuotoista, tietoista ja tiedostamatonta, välttämiskäyttäytymistä tuota tunnetilaa kohtaan. Fobia kohdistuu paitsi ulkoisiin laukaisijoihin (triggeri), myös tietynlaisiin sisäisiin kokemuksiin (mielensisältöihin) ja kehontuntemuksiin, jotka liittyvät tavalla tai toisella traumamuistoihin.

Fobiat voivat laajeta alkuperäisen traumatapahtuman muistojen lisäksi koskemaan monia traumakokemukseen etäisestikin viittaavia merkkejä. Tämä johtaa säännönmukaisesti jonkinlaiseen välttämiskäyttäytymiseen, joka heikentää traumatisoituneen ihmisen elämänlaatua. Traumatisoivaan kokemukseen yhdistyvät fobiat ovat yksi merkittävin este saattaa loppuun erilaisia keskeneräisiä asioita. Itse traumamuistokin voidaan nähdä keskenjääneenä toimintona, juuttumisena menneisyyden ylivoimaisiin tunnetiloihin. Vaikeus tarttua asioihin ja saattaa niitä johdonmukaisesti loppuun on yksi keskeinen vakavan traumatisoitumisen seuraus.