Havaintoja työkyvyn tukemisesta

Oma kokemusmaailmani painottuu työkykyisyyden tukemisessa erityisesti neuropsykiatrisiin häiriöihin. Tällaisia häiriöitä ovat esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö (ADHD), autismikirjon häiriö sekä puheen ja kielen kehityksen ja hahmottamisen vaikeudet. Näihin häiriöihin voi liittyä laaja-alaisesti toimintakykyyn vaikuttavia toiminnanvajauksia muun muassa päättelyn, oppimisen, muistin, toiminnanohjauksen, tunnesäätelyn ja aistisäätelyn alueilla. On tyypillistä, että osa näistä henkilöistä on voinut olla vuosia mukana erilaisissa opiskeluun ja/tai työhön aktivoivissa toiminnoissa, mutta he eivät ole silti onnistuneet pääsemään eteenpäin. Toiminnan pitäisi olla tavoitteellista siten, että se parantaisi asiakkaan elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta hän voisi työllistyä, hakeutua koulutukseen tai osallistua TE-hallinnon työllistymistä edistäviin palveluihin. Miksi esimerkiksi vuosienkaan kuntouttavalla työtoiminnalla tähän tavoitteeseen ei ole päästy?

Käsittääkseni yksi keskeisiä tekijöitä on, että neuropsykiatrista oireistoa ei ole tunnistettu tai ei ole ymmärretty, millaista tuen tulisi olla.  Kun tavoitteena on arvioida kykyä palkkatyöhön, teoreettisen osaamisen ja opitun työtaidon lisäksi tulisi tunnistaa ja arvioida systemaattisesti työssä selviytymisen taitoja, miten henkilö kykenee esimerkiksi suunnittelemaan, toteuttamaan ja hahmottamaan tarvittavat työtehtävät, riittääkö toiminnan nopeus avointen työmarkkinoiden tasoon. Jos valmiudet eivät riitä, tulisi voida systemaattisesti arvioida, onko olemassa keinoja saavuttaa toimivammat ja paremmat valmiudet.

Kaikessa tässä tarvitaan myös hyvää verkostoyhteistyötä eri toimijoiden välillä. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut ja elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän eli kunnan vastuulla, voi odottaa, että eri toimijoiden välinen yhteistyö sujuu organisaation sisällä. On kuitenkin huomioitava, että lisäksi voidaan tarvita laaja-alaisesti myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, jotka ovat siirtyneet hyvinvointialueiden vastuulle. Myös näiden organisaatioiden välinen rajapinta täytyisi kyetä ylittämään sujuvasti.

Kokemukseni mukaan organisaatioiden välisen yhteistyön lisäksi keskeistä on sujuva yhteistyö niiden toimijoiden välillä, jotka työskentelevät suoraan potilaan/asiakkaan kanssa.  Tarvitaan siis hyvää ja joustavaa moniammatillista yhteistyötä asiakkaan lähellä, systemaattista arviointia ja kuntoutuksen suunnittelua. Työ- ja toimintakykyä voisi miettiä myös siitä näkökulmasta, millaisia taitoja suunniteltu, tavoiteltu työ edellyttää, onko henkilöllä tällaisia taitoja ja onko hänen niitä mahdollista saavuttaa. Toivon, että yhteistyö löytäisi jatkossa entistä tiiviimpiä ja tuottavampia yhteistyömuotoja.

Julkisen vallan tehtävä on suojella työvoimaa. Uudet hallintomallit voivat parhaimmillaan helpottaa yhteistyötä. Yhteistyö on tosin onnistunut vanhoissakin hallintorakenteissa, kun on ymmärretty keskinäisen yhteistyön merkitys asiakkaan tukena.