Arviointi työllistymisen tukena – kohti järjestelmällistä ja vuorovaikutteista prosessia
Työllistymistä tukevien toimenpiteiden arvioinnin tulisi olla järjestelmällistä, läpinäkyvää ja vuorovaikutteista. Havainnointi on keskeinen työkalu kuntoutusprosessin jäsentämiseksi, mutta liian usein arvokkaat havainnot jäävät hyödyntämättä tai dokumentaatio unohtuu pöytälaatikkoon tai mappien uumeniin. Miten voisimme varmistaa, että arviointi palvelee sekä asiakasta että ammattilaista parhaalla mahdollisella tavalla?

Miksi arviointi jää vajaaksi?
Arviointiprosessin järjestelmällinen toteutus voi tuntua haasteelliselta monista eri syistä. Se saatetaan kokea työlääksi, tarpeettomaksi tai jopa asiakasta lannistavaksi. Ilman koko organisaation sitoutumista ja ymmärrystä arvioinnin hyödyistä se jää helposti pinnalliseksi, eikä sen tuloksia hyödynnetä jatkoprosessissa. Arviointi ei ole pelkkä muodollisuus tai rutiini, vaan sen tarkoituksena on auttaa asiakasta etenemään kohti omia tavoitteitaan.
Onkin ensiarvoisen tärkeää, että arviointiprosessin tavoitteet lähtevät asiakkaan omista pyrkimyksistä. Kysymys ei ole pelkästään vahvuuksien ja haasteiden tunnistamisesta, vaan siitä, millaisia valmiuksia tarvitaan, jotta toiveet ja tavoitteet voisivat toteutua. Jos asiakas ei vielä ole valmis miettimään tulevaisuuttaan, arviointikin lienee ennen aikaista.
Arviointi reflektion välineenä
Arviointi ei ole pelkästään menneisyyden tai nykyhetken tarkastelua, vaan ennen kaikkea kartta tulevaisuuteen. Tavoitteet ja arviointi kulkevat käsi kädessä. Åkerblad ja Haapakoski (2023) puhuvat tavoitteellisesta toivosta: kyse ei ole vain päämäärien asettamisesta, vaan muutoksen mahdollisuuden näkemisestä. Arviointiprosessin tulisi tarjota asiakkaalle turvallinen tila pohtia omia haaveitaan ja toiveitaan, saada rohkaisua ja vahvistusta. Arviointi on parhaimmillaan voimavarakeskeinen ja realistinen työkalu, joka auttaa hahmottamaan keinoja edetä eteenpäin.
Realistinen ja tasavertainen vuorovaikutus
Toimintakykyyn liittyviä haasteitakaan ei kannata ohittaa. Liiallinen varovaisuus tai ylisuojeleva lähestymistapa voi lopulta olla asiakkaalle haitallista. Positiivinen palaute on tärkeää, mutta sen tulisi perustua realistiseen arvioon asiakkaan tilanteesta ja mahdollisuuksista. Pelkkä viihtyvyys ei voi olla kuntoutuksen itseisarvo. Mukava ilmapiiri ja turvallinen aloitusvaihe ovat tärkeitä, mutta työllistymistä tukevien palveluiden ensisijainen tarkoitus on auttaa asiakasta löytämään oma polkunsa ja kehittämään tarvittavia taitoja. Jos toimintakyvyn rajoitteet tulevat ilmi vasta työelämään siirtymisen jälkeen, pettymys voi olla suuri sekä asiakkaalle että työnantajalle. Kannustava, mutta realistinen vuorovaikutus auttaa asiakasta hyödyntämään omia voimavarojaan ja kehittämään niitä taitoja, joita hän tarvitsee tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Åkerblad L & Haapakoski K (2023) Toivon ja toiveikkuuden prosessit ammatillisessa kuntoutuksessa. Kuntoutus 46(2): 33–45